Evon kansallispuistossa

Metsähallitus haki loppukesästä haamuretkeilijöitä tutustumaan hallinnoimiinsa luontoretkeilykohteisiin. Haamuretkeilijöiden tarkoituksena oli vierailla eri kohteissa, kuten kansallispuistoissa, ja tutustua niiden sopivuuteen maastopyöräilyyn. Arpaonni kohtasi minut ja osakseni osui tutustuminen Evon kansallispuistoon.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli viedä Evolle ryhmä eritasoisia maastopyöräilijöitä ja arvioida Evon reittien sopivuutta maastopyöräelämysmatkailuun. Aikataulullisista haasteista johtuen päädyin kuitenkin matkaamaan Evolle yksinäni lokakuun puolen välin jälkeen. Ajankohta asetti omat rajoituksensa seikkailulle ja esimerkiksi Evokeskus ei enää ollut auki, jotta olisin päässyt tutustumaan tarjottuun informaatioon.

Haamuretkeilijän tarkoituksena oli tutustua Evon maastopyöräilyyn osoitettuihin reitteihin ja kuinka hyvin ennakkotietoa oli saatavilla. Aloitin tutustumisen luontoon.fi sivustolla, jossa Evon harrastusmahdollisuuksia kuvailtiin sanoin: "Evon retkeilyalueella on tiheä metsätieverkosto, jonka ansiosta pyöräilyyn on hyvät mahdollisuudet. Lisäksi alueen läpi kulkee valtakunnallinen pyöräilyreitti, nro 53." Sivustolta löytynyt kuvaus ei juuri herättänyt maastopyöräilijässä onnen hihkaisuja. Jo hetken maastopyöräilyä harrastanut nimittäin kaipaa jotain muuta kuin metsäteitä. Luettuani tarkemmin Evon kuvausta totesin, että missään ei maastopyöräilyä erikseen kielletä, vaan alueen poluilla saa liikkua jokamiehenoikeuksien puitteissa, jotka sallivat myös maastopyöräilyn.

Viralliset ennakkotiedot maastopyöräilymahdollisuuksista olivat siten hieman vajavaiset. Olin perehtynyt asiaan myös seuraamalla Fillarifoorumin sekä MCKramppi-maastopyöräilyporukan keskusteluja. Näiltä foorumeilta sekä muutamilta Evolla käyneiltä yksityihenkilöiltä sain vinkkejä siitä missä Evolla kannattaa pyöräillä. Sain jopa kartan, johon oli merkitty monien Ilvesreitin polkujen vaikeusasteita värikoodein. Näillä eväillä lähdin suunnittelemaan matkaani Evon kansallispuistoon.

Matkapäivän sää alkoi kauniina, aurinko nousi valaisemaan matkaa ja lämpötila oli noin 10 asteen tienoilla. Iltäpäiväksi oli luvattu vesisadetta, joten varustauduin myös kastumaan. Pakkasin reppuun vararenkaita, eväitä, työkaluja ja kahvia ja valitsin kulkupeliksi uskollisen täysjäykän Ninerin.

Aamuaurinko nousee

. 

Karhut?

Evolle päästyäni virittelin varusteet kuntoon ja lähdin poljeskelemaan rauhallisesti pohjoista ja Sorsakolua kohti. Alkuun en oikein tiennyt minne mennä. Alueella on merkittyjä reittejä, mutta ainakaan Evokeskuksen pihasta ei löytynyt täysin selkeää viitoitusta minne pitäisi mennä. Metsätaitorata ja tie olivat mahdolliset suunnat. Valitsin ensin tien, koska seuraamallani kartalla näkyi polkuja hieman myöhemmin. Jonkin matkaa kuljettuani hyppäsin kuitenkin tieltä sivuun, koska viereisessä kangasmetsässä näytti risteilevän houkuttavan näköisiä neulaspolkuja. Näillä poluilla hetken ajettuani huomasin että ne olivat merkityt "ilveksen tassuin". Päätin siis lähteä seuraamaan niitä vaikkei läheskään kaikkia kyseisistä poluista löytynyt Maanmittauslaitoksen elektroniselta kartalta.

Ilvesreitillä neulaspolkua

Tyypillistä metsätietä Evolla

Alkumatkan seurailin Sorsakolulle johtavia viittoja, joita alkoi alun kankeuden jälkeen näkyä kiitettävästi. Tein omia pistojani kartassa näkyville poluille kartoittaakseni mitä kukin kartalla näkyvä katkoviiva tarkoitti. Karkea lopputulos oli että paksumpi poluksi merkitty katkoviiva tarkoitti yläpuolella olevassa kuvassa näkyvää hieman umpeen kasvanutta metsäautotietä, joita Evon harrastusmahdollisuudet sivustolla kannustettiin käyttämään maastopyöräilyyn. Tiet olivat sinänsä hauskoja ja sopivat luonnosta nauttimiseen ja esimerkiksi maastopyöräilyä aloitteleville. Lisäksi kyseinen tieverkko on kohtuullisen tiuha puiston alueella, joten rankempien polkupätkien välissä oli hyvä hieman huilailla ja nauttia nopeasta ajamisesta.

Matkan jatkuessa kohti Sorsakolua polut kapenivat. Seurailin Ilvesreitin opasteita ja eteeni ilmestyi mitä hienoimpia maastopyöräilyyn sopivia polkuja. Keli oli hieman liukas, joten maakivien ja juurien kohdalla oli oltava varuillaan ettei ympäröivä kangasmetsä kutsunut liiaksi. Maastopyöräilijöiden vähyyden näki monessa paikassa tiukkoina mutkina poluilla, joita kävelijät ja vaeltajat olivat metsään luoneet. Mikäli poluilla olisi enemmän pyöräilijöitä, moniin kohtiin alkaisi varmasti muodostua oikoreittejä pahimpien kivikoiden ja mutkien ohi.

Kansallispuistossa puut kaatuvat, eikä niitä heti olla korjaamassa reiteiltä pois. Maastopyöräilyn sulavuutta kaatuneet puut hieman heikentivät. Sinänsä tukin ylittämisessä ei ole mitään ihmeellistä, mutta aika-ajoin ajaminen kävi vain täysin mahdottomaksi.

Ylittämätön este.

Rölliä. Teknistä. Osana maastopyöräilyä

Välillä polku oli mitä parhainta teknistä maastopyöräilyä. Aurinko pilkisteli metsän lomasta luoden kuusimetsään taianomaisen tunnelman. Maastopyöräillyyn kuuluu olennaisena osana myös pyörä kantaminen ja työntäminen, joten olin hyvin tyytyväinen reittivalintoihini, jotka oli arvostettu punaisiksi saamallani kartalla.

Taivallettuani pari tuntia metsäpoluilla ja -teillä, saavuin Sorsakolun laavulle, jossa nautin päivän ensimmäiset eväät. Joku muukin kulkija oli käynyt laavulla, koska nuotion rippeet olivat vielä lämpimät.

Sorsakolulta suuntasin uudestaan poluille. Valitsemani suunta Ravivuoren yli osoittautui aika tekniseksi ja juuri kun pääsin vauhtiin tajusin, että menen väärään suuntaan. Seuraavat puoli tuntia korsoilin* ehkä pahimmin ikinä etsiessäni kartalla näkyvää polkua, jota ei sitten koskaan löytynyt. Metsä oli tiheää ja vaikeakulkuista, mutta periksi en antanut. Lopulta löysin toisen polun pään joka vei minut takaisin reitille kohti Kinttumäkeä. Metsässä tunkkailu väsytti sen verran, että jätin suosiolla Kinttumäen laavulle menevän polun etsinnän seuraavaan kertaan ja suuntasin isompia teitä kohti pohjoista. Kivelänaholle vievä polku oli taas hienoa teknisesti todella haastavaa polkua, mutta toivoin nyt ensi kertaa retkelläni, että olisin valinnut hieman enemmän joustavan menopelin. Kristiaanilta suuntasin kohti Kelkutea. Kelkutteenharju oli todella mukavaa maastopyöräilyä - teknistä, mutta kohtuullisen jouhevaa harjupolkua. Jalkautua piti aina välillä kun polku meni vuoristorataa niin jyrkkää ylös tai alas, ettei yksinäinen retkeilijä uskaltanut ottaa loukkaantumisen riskiä. (*korsoilu - tiedät tarkkaan missä olet, mutta mitä menit sinne tekemään, on joko täysin tai lähes täysin mahdotonta)

Kelkutteenharjun päältä

Herran omakuva - harjufie

Liukasta pitkosta 

Kelkutteenharjulta laskeuduin metsäautotielle, joka osoittautui mainostetuksi pyöräilyreitti 53:ksi. Tulipa kartoitettua sekin mahdollisuus. Tien varrelta löytyi vanhan savottakämpän paikalle rakennettu mökki, joka tarjosi jopa mukavuuksia matkailijoille. Itse tyydyin täyttämään vesileilini paikalle rakennetusta kaivosta.

Kellon käydessä iltapäivää suuntasin vielä poluille, mutta seuraava tavoitteeni oli löytää sopiva laavu, jossa voisi tehdä tulet ja paistaa makkaraa. Noin puolen tunnin tekniikkajumpan päästä sopiva paikka löytyikin Koveronjärven rannasta.

Makkara maistui ja tauolla vierahti varmasti reipas puoli tuntia kahvia maistellen. Viimeinen kohteeni oli käydä valloittamassa Peikkovuori ja Syrjänalusenharju. Suuntasin etelään poiketen välillä houkutteville poluille. Ehkä paras maastopyöräilypätkä löytyi reitiltäni ennen Evon kalanviljelyntutkimuslaitosta. Polku kulki halki hakkuuaukean, mutta reitti oli puhdas hakkuujätteestä ja polku polveili vauhdikkaasti.

Peikkovuorelle nouseva polku oli melkoisen jyrkkä, jäi siis haaveeksi valloittaa ajamalla.

Syrjänalusenahrjun päällä kulki sangen tekninen polku, joka alkoi käydä väsyneiden reisien päällä matkaavalle kulkijalle hieman liian vaikeaksi. Moni paikka olisi pitänyt pystyä ajamaan, mutta aina ei vain kannata ottaa riskiä. Alkoi myös sataa ripottelemaan, joten keli muuttui astetta hankalammaksi.

Suuntasin harjulta kohti Evokeskusta. Lähestyessäni määränpäätä päätin kuitenkin tehdä vielä sakkolenkin Alinen Rautjärven ympäri. Kilometrejä ei ollut kertynyt vielä ihan niin paljon kuin olin haaveillut. Polku järven ympäri oli helppo. Niemisjärvelle vievä polku näytti erittäin kiehtovalta, mutta en sateen yltyessä ja illan hämärtyessä enää halunnut jatkaa länteen Evokeskukselta. Ensi kerralla sitten.

Palasin Evokeskukselle ja pakkasin varusteet autoon. Kalustotappioitakin tuli, huomasin hukanneeni ajolasini jonnekin Syrjäsenalusenharjulle.

Kehityskohteita Evon maastopyöräilyyn ehdin miettiä monia. Yksinkertaisimmillaan se vaatisi jonkun vapaaehtoisen aktiivipyöräilijän kartoittamaan "ajokelpoisia" polkuja sekä määrittelemään niille vaativuustasot. Ilvesverkoston merkintöihin voisi lisätä maastopyöräilyn vaativuustasomerkinnät ja risteyskohtiin voisi merkitä vaihtoehtoisia kiertoreittejä. Helppoa olisi myös jakaa reitit karttoina tai GPS jälkinä, joita voisi halutessaan seurata älypuhelimella tai muulla navigointilaitteella.

Kaiken kaikkiaan päivä oli huikaisevan hieno ja Evon metsät kutsuvat minua varmasti uudelleen. Voisin jopa kuvitella yöpyväni jollain laavulla ja viettäväni poluilla pari päivää.

Ajamani reitti. http://www.sports-tracker.com/#/workout/ramala/5450f169e4b0cc1b26600d1f